Laillisuusvalvoja ei voi olla arkajalka

Kolumni|Oikeusasiamies Petri Jääskeläisen haluttomuus selvittää sijoitettujen lasten kohtelua asettaa ylimmän laillisuusvalvojan erikoiseen valoon.

Kirjoittaja on HS:n tutkivan ryhmän toimittaja.

Loikalan kartanossa kohdeltiin lapsia kaltoin vuosien ajan, eikä kukaan joutunut lopulta vastuuseen. Tapahtumat eivät valitettavasti ole ainutlaatuisia, mutta ne ovat hyvä esimerkki viranomais­järjestelmän epä­onnistumisesta.

HS käsitteli Loikalan kartanoa äskettäin laajassa artikkelissa ja podcast-sarjassa.

Vuonna 2018 eduskunnan oikeus­asiamiehen kanslian tarkastajat tekivät Loikalaan yllätys­tarkastuksen ja löysivät lasten­suojelu­lain vastaisia käytäntöjä: lapsia riisutettiin alasti, pidettiin eristys­huoneessa pitkään, kiellettiin puhumasta, lasten liikkumista ja yhteydenpitoa rajoitettiin jatkuvasti, tyttöjä kiellettiin meikkaamasta ja käyttämästä tamponeja, ja niin edelleen.

Näistä käytännöistä ei pääsääntöisesti tehty virallisia rajoituspäätöksiä, eikä monista olisi sellaista edes voinut tehdä, koska ne olivat laittomia. Laitoksen johtaja Heidi Rauha syytti tarkastajia asenteellisiksi.

Tällaisen toiminnan jatkuminen jopa vuosikymmeniä olisi ollut mahdotonta, jos viranomaiset olisivat tehneet työnsä.

Sosiaalityöntekijällä on lain mukaan velvollisuus valvoa sijoittamansa lapsen oloja. Moni Loikalaan sijoitettu lapsi kertoi HS:lle, ettei heidän sosiaalityöntekijänsä uskonut heitä.

Toimittaja Outi Salovaara kuvaa vuonna 2019 Long Play -verkkojulkaisussa Päijät-Hämeen sosiaalityöntekijöiden tarkastusta Loikalaan. Sosiaalityöntekijä oli haastattelussa syyttänyt epäkohdista kertonutta lasta. Oikeusasiamiehen kanslian tarkastuksessa lapselle oli annettu tietoa hänen lastensuojelulain turvaamista oikeuksistaan, mistä oli kuulemma aiheutunut ongelmia.

Kunnat tekivät Loikalaan lisäksi valvontakäyntejä, joiden merkitys oli olematon. Niissä keskityttiin paperien tuijotteluun. Tällaisia kahvittelutarkastuksia teki myös aluehallintovirasto.

Loikalan tapahtumista alkoi rikostutkinta, kun apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin teki tutkintapyynnön poliisille. Poliisi rajasi epäillyn tekoajan tiukasti, mutta epäillyn rikoksen uhriksi joutuneita lapsia oli silti lähes 30.

Prosessi päättyi vuonna 2021 aluesyyttäjä Markku Happosen päätökseen jättää syytteet nostamatta.

Poliisin tutkinta ja syyttäjän syyteharkinta herättivät kritiikkiä oikeusasiamiehen kansliassa.

Loikalaan tehtiin kahvittelutarkastuksia.

Tarkastuksen tehneet virkamiehet laativat oikeusasiamies Petri Jääskeläiselle muistion, jossa tuotiin esiin syyttäjän ratkaisun puutteita. Muistiossa esimerkiksi todettiin, että poliisi ja syyttäjä olivat tarkastelleet pitkälti aivan muita seikkoja kuin mitä apulaisoikeusasiamies oli pyytänyt tutkimaan.

Muistiossa kiinnitettiin huomiota myös erikoisina pidettyihin perusteluihin ja syyttäjän koettuun asenteellisuuteen lapsia ja oikeusasiamiehen kansliaa kohtaan.

Asia tuli Jääskeläisen pöydälle ylipäänsä vain siksi, että Sakslin oli poikkeuksellisesti siirtänyt ratkaisun kollegalleen. Sakslin vaikutti haluttomalta tekemään isoa ratkaisua itse.

Virkamiesten mielestä Jääskeläisen olisi tullut määrätä poliisi tekemään lisätutkintaa.

Jääskeläinen päätti tyytyä syyttäjän ratkaisuun. Edes ylin laillisuusvalvoja ei ollut kiinnostunut selvittämään perin pohjin, miten lapsia oli kohdeltu suljetussa laitoksessa.

Vuodenvaihteessa eläkkeelle jäänyt Jääskeläinen kieltäytyi kommentoimasta asiaa HS:lle tarkemmin. Hän kirjoitti sähköpostissa harkinneensa tuolloin, että lisätutkinta ”ei muun muassa ajan kulumisen takia ilmeisesti tulisi vaikuttamaan asian lopputulokseen”. Laitos oli suljettu kaksi ja puoli vuotta aiemmin, ja oikeusasiamiehen kanslialla oli itsellään paljon kirjallista näyttöä lapsiin kohdistuvista tosiasiallisista rajoituksista.

Tapaus tuo mieleen toisen korkean profiilin ratkaisun, jossa Jääskeläinen valitsi helpomman tien. Vuonna 2020 Jääskeläinen antoi huomautuksen Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) silloiselle pääjohtajalle Tytti Yli-Viikarille järjestelystä, jossa virkamies sai vuosia palkkaa ilman työvelvoitetta.

Iltalehden uutisoitua asiasta keskusrikospoliisi aloitti esitutkinnan ja hovioikeus tuomitsi Yli-Viikarin virkarikoksesta. Vaikuttaa siltä, että Jääskeläinen ei nähnyt edes syytä epäillä mitään rikosoikeudellisesti moitittavaa asiassa, jossa hovioikeus antoi lopulta tuomion. Kuten Loikalan tapauksessa, Jääskeläinen oli haluton perustelemaan ratkaisuaan medialle.

Viranomaiskoneiston uskottavuus nojaa viime kädessä ylimpiin laillisuusvalvojiin, joille on annettu tästä syystä paljon valtaa. Sen käytössä ei tulisi olla arka.

Tällä hetkellä hallitus vie läpi uutta lakia, joka mahdollistaisi entistä tiukemmat suljetut laitokset lapsille, joilla on rikostaustaa.

Tällaisille laitoksille voi hyvin olla perusteet. Mitä suljetumpi laitos on, sitä tiukempaa sen valvonnan tulisi kuitenkin olla.

Loikalan tapaus osoittaa, miten käy, kun valvojat tekevät kahvittelutarkastuksia, sosiaalityöntekijät eivät usko lapsia, poliisi ja syyttäjä eivät jaksa paneutua, ja jopa eduskunnan oikeusasiamies jättää asian selvittämisen kesken.

Lue lisää kirjoittajalta

Kuukausiliite|Loikalan kartanossa rääkättiin lapsia vuosien ajan, eikä kukaan joutunut vastuuseen

Podcast|”Äiti mun ei oo hyvä olla täällä”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

© Helsingin Sanomat