Pakkasen herkistämässä metsässä paukahtaa. Pihlajanranka suoristuu. Lintuparvi kahahtaa. Se laskeutuu taivuttamaan seuraavaa punaisten helmien täplittämää latvusta.

Mollisointuinen helinä paljastaa lumista maisemaa vasten hehkuvan ruusunpunaisen koukkunokan. Hyvä pihlajanmarjavuosi on houkutellut pohjoisen taviokuurnat tuttuihin lähimetsiin.

Taviokuurna vaeltaa talvisin ruoan perässä satoja kilometrejä. Sen pöytä on katettu kävyillä, havupuiden kukinnoilla ja silmuilla. Pihlajanmarjoista se noukkii – tai oikeastaan kuurnaa – vain marjojen siemenet.

Kuurnaaminen on vanhaa suomea. Kielitieteilijöiden mukaan sana kuvaa siivilöimistä, jonka avulla tiuhaan marjoja napsiva siivekäs purskauttaa sille kelvottoman hedelmälihan suustaan. Kuurnaajaparven jäljiltä hanki pihlajien alla muistuttaakin veristä........

© ESS