Ennakkoarvio: Tapparan vastustaja on jo voittaja – pöytä on katettu Ilveksen kostolle

Rikos: Tampereen kuolonkolari: tällaisen tuomion 20-vuotias turma-auton kuljettaja sai

Vesijuoksijat paheksuvat uimahallissa hyppivää teinipoikalaumaa, vaikka oikeasti meidän pitäisi iloita heistä

Sibeliusrypylle voisi tehdä hyvää loikata itsekin altaaseen, ehdottaa Marika Lehto kolumnissaan.

Tapahtui eräänä päivänä, että olin vesijuoksemassa ihanassa iltapäivän rauhassa. Uimahallin äänimaisema oli levollinen, ikkunoista siivilöityi pitkästä aikaa kevään kaunista keltaista valoa. Imitoin vedessä juoksuaskelia ja vajosin omiin ajatuksiini, ruuhkavuosia elävän naisen lempipaikkaan.

Sitten uimahalliin saapui teinipoikia. Kaikkien yli 40-vuotiaiden sibeliusryppy kurtistui hetkessä lisää. Eivät kai pojat vaan aio särkeä tätä sunnuntaiaamua muistuttavaa hartautta, raksutti jokaisen vesijuoksijan päässä.

Tietysti ihmislapsi tekee jotain juuri sellaista. Pojat alkoivat jutella ja kuulkaas tätä, jopa nauraa. Sen jälkeen he tökkivät toistensa vatsalihaksia ja esittelivät tuoreen testosteronin nostamia hauiksiaan. Yksi hyppäsi näyttävällä saksihypyllä altaaseen. Muut nauroivat remakasti ja menivät yksi kerrallaan perässä.

Vesi roiskui vaiteliaiden vesijuoksijoiden puolelle. Minun ei tarvinnut edes katsoa kanssajuoksijoita. Paheksunnan pystyi aistimaan.

Heilahdin hetken itsekin aaltojen mukana ja havahduin omista mietteistäni. Päivittäin toistuvien ajatuskelojeni sijasta aloin pohtia, minkälaista tuolla nuorella poikajoukolla mahtaa tänä päivänä olla.

Minulle tilanne näyttäytyy jotakuinkin niin, että Suomeen halutaan tai ainakin tarvitaan lisää lapsia, mutta hyvin moni ei kuitenkaan siedä vieraita kakaroita lähellä itseään. Paheksunta alkaa viimeistään sitten, kun lapset eivät enää ole somia tuttisuisia, paikallaan pysyviä palleroita.

Lapsista lähtee ääntä. Ja vesipisaroita. Lähes aikuisista ihmisistä molempia lähtee vielä enemmän, etenkin jos he liikkuvat julkisilla paikoilla joukoittain.

Vesijuoksuvyön turvallisesti kannattelemana tarkkailin uimaan tulleita nuorukaisia ja mietin, mitä heistä tosiasiassa välittyi. Näin kasvavaa, fyysistä voimaa, mieleisiä kaverisuhteita, huoletonta leikinlaskua ja liikunnan iloa. Kaikki vaikutti loistavalta koko Suomen tulevaisuuden kannalta verrattuna siihen, että nämäkin nuoret olisivat kyyhöttäneet iltapäivän yksin kotona peiton alla kutittelemassa ainoastaan kännykkää.

Vilkaisin myös uimahallin järjestyssääntöjä. Hyppääminen oli sallittu juuri siellä, missä pojat hyppivät. Juttelua ja nauramistakaan ei ollut kielletty, ei edes nuoren koiraan pullistelua.

Poikien ainoa synti oli, että he käyttäytyivät eri tavalla kuin heitä kymmeniä vuosia vanhemmat aikuiset. Onneksi nuoret kuitenkin ajattelivat, että uimahallin ilot kuuluvat myös heille.

Ne kuuluvat myös aikuisille. Sibeliusrypylle voisi tehdä ihmeitä heittää vesijuoksuvyö hiiteen ja loikata altaaseen aivan kuin nuorena tyttönä tai poikana.

Meistä suuret aallot vasta lähteekin, katsokaa!

Kirjoittaja on toimittaja, kirjailija ja yrittäjä.

Lue lisää kirjoittajalta

Lauantaivieras|Mikä oli upeinta asepalveluksessa?

Lauantaivieras|Joskus etätyöpäivänä, aikaeron turvin, lounastauolla syön sämpylää ja katson suomalaista jääkiekkoa

Lauantaivieras|Emme uskalla yrittää, koska mielemme saa epäilemään onnistumista

Lauantaivieras|Muutin Pirkanmaalle ja löysin jotain sellaista, mitä en edes osannut etsiä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat tähtijutut

© Aamulehti